Kotiinpaluu

Mistä kohtaa se sitten alkaakin, rajanveto on hankala. Milloin olet menomatkalla, mistä alkaa itse matka ja koska se kääntyy kotimatkaksi. Katkeran suloinen kotiinpaluu. Tanskassa koet outoja tunteita, pohjoismainen sisustustyyli ja kaupasta löytyvät lakritsisipsit herättävät tuttuuden tunnetta. Niin, koti on jo kovin lähellä. Perhe ja ystävät, kaikki se mistä olet ollut erossa jo niin pitkään, liian pitkään melkein. Niin kauan, että se kivistää.

Ja vihdoin, todentotta, lasket jalkasi kotisatamaan Viking Gracen uljaista sisuksista raahaten rinkkaasi kuin tuhannen kilon kivirekeä. Miltä se tuntuu, tässä se nyt on, Suomi, kotimaa, kauan kaivattu maaperä. Juuret ja historia. Muumien ja Keke Rosbergin kotisija. Angry Birdsin synnyinpaikka. Viikinkien ja marimekon maa. Näet perheesi ja kaiken mikä on tärkeää, harmaa Turku. Niin kallisarvoinen. Lasket rinkkasi isän pakettiautoon, viimeistä kertaa, mutta sitä et vielä tiedä.

Jälleennäkemisen riemu. Kyyneleitä pyyhitään vaivihkaa silmäkulmista, mutta niistä ei puhuta. Sen sijaan puhutaan Kiinan muurista, kuumista lähteistä, vesiputouksista. Onko täällä tapahtunut mitään? Luumusato on ollut hyvä. Mikään ei ole muuttunut eikä mikään ole ennallaan. Laitat rinkan pakkaseen tuhoeläinten torjumiseksi.

Seuraavana päivän tuntuu kuin koko matka olisi ollut vain unta. Moniulotteista, sävykästä unta. Kuukauden päästä katsot kuviasi, ja mietit: olenko se todella minä, tuolla vuoren huipulla? Ja meressä valashaiden kanssa? Minäkö se tein tuon kaiken ja enemmän. Kysyt itseltäsi.

Ja jonnekkin sinne kaiken keskelle; autiomaan hiekanjyvän alle, kastepisaran syvyyksiin oleanterin terälehdellä tai kukaties pachamamaa ylistävän laulun kertosäkeeseen, on piiloutuneena tämän kaiken tarkoitus.